Maalivahti Minkkinen: "Odotan ensi kaudelta vähintään yhtä tiukkoja pelejä kuin menneeltä kaudelta." 

15.06.2020
Kuva: Timo Kupiainen
Kuva: Timo Kupiainen

Ringeten SM-sarjaa pelaava Kiekko-Espoo on solminut jatkosopimuksen maalivahti Hanna Minkkisen, 21, kanssa kaudelle 2020-2021. Espoolaisväreissä junioripolkunsa kulkenut Minkkinen on nyt edustanut SM-joukkuetta jo lähes viisi kautta. 21-vuotias maalivahti on tähänastisella urallaan ehtinyt pelata 128 peliä Naisten SM-sarjassa. Hän on edustanut Suomea myös nuorten U21 maajoukkueessa. 

Odotan ensi kaudelta vähintään yhtä tiukkoja pelejä kuin menneeltä kaudelta. Tavoitteena SM-kulta.

Viime kausi päättyi lyhyeen, juuri ennen välierien alkamista, jonka vuoksi kesätauko on kaikilla venynyt normaalia pidemmäksi. Minkkinen on kuitenkin hyvillä mielin vaikka kuivatreenijakso onkin normaalia pidempi. 

- Kesä on lähtenyt treenien osalta käyntiin mukavan vauhdikkaasti. Monipuolinen treeni jaksaa innostaa, vaikka kuivatreenikausi onkin nyt hieman normaalia pidempi, Minkkinen pohtii. 

Joukkueen yhteiset treenit ovat alkaneet hyvin. Ihanaa kuulla taas tuttua höpinää pienen tauon jälkeen.

Minkkisen lisäksi Kiekko-Espoon lisäksi sopimuksen ovat kirjoittaneet: Milla Laakso, Camilla Lepistö, Neea Virtanen, Luana Perez, Riikka Sjögren, Jasmiina Lehtinen ja Meini Kärnä.

Seuraavat pelaajasopimukset julkaisemme tällä viikolla.